3.10.- 28.10.2023, Tornion kuvataideseuran Taidekamari, Tornio.
Väylän Tuulet on neljäs yksityistaidenäyttelyni. Näyttely on läpileikkaus viimeisen kahden vuoden aikana syntyneisiin teoksiin kuvataiteilijana ja kädentaitajana.
Näyttelyssä on esillä pääasiassa akryylimaalauksia canvasille, mutta myös tekstiili- ja DIY-taidetta. Teosteni väripaletti painottuu voimakkaisiin väreihin ja niiden yhdistelmiin. Abstraktin taiteen lähtökohtana on useimmiten valokuva, hetki elämästä tai kauneudesta ympärillä, joka antaa inspiraation väreille, niiden yhdistelmille ja kompositiolle. Ajatus vaaleasta, hempeästä ja herkästä värimaailmasta saattaa kuitenkin useimmiten prosessoitua valmiina teoksena apokalyptiseksi, maailmanloppua kuvastavaksi maalaukseksi.
30.11.- 31.12.2021, Tornion kuvataideseuran Taidekamari, Tornio.
Taidenäyttely kertoo tarinaani minun kodissani ja Väylänvarressa. Minun taiteilijan olohuoneestani.
Kotonassa – I hemma on installaatiomainen ajankuvaus uudesta ajasta, jonka korona toi mukanaan. Kodista on tullut merkityksellisempi paikka kuin koskaan aiemmin. Kun kaikki on kielletty, mitä jää jäljelle? Oma koti, oma asuinseutu. Katse kiinnittyy asioihin, joihin ei ole aiemmin kiinnittänyt huomiota. Kiinnostus herää omaan kotiseutuun ja sen historiaan, kun uusia elämyksiä ei voi enää kokea matkustamalla. Muutos arjessa, kun lapset opiskelevat kotona ja oma rakas asuu toisessa maassa. Kahden kodin ja maan välillä reissaaminen on muuttunut yhdessä kodissa pysymiseen. Kodista tehdään oma pesäkolo, jossa katse kiinnittyy kauniiseen ympärillä.
9.10.- 1.11.2019, Cafe Rohkifiini, Tornio.
Värejä ja tunnelmia yksilöiden kohtalonhetkistä ja maailmantilan muutoksista taivaan värien vaihtuessa.
Maailmantila ja ilmastonmuutos ovat murroksessa, jossa yksittäisillä teoilla tai henkilöillä ei ole merkitystä, mutta ne voivat nousta muutosten liikkellepanijoiksi. Värin Välillä-näyttely ottaa kantaa ilmastonmuutoksen vääjäämättömiin, kohtalokkaisiin seurauksiin ja yksilölle merkityksellisiin hetkiin heidän elämänkohtaloissaan. Vehreyden ja vihreyden kadotessa ympäriltämme meille jää kohtaloksiselviytyä. Miten minä suhtauden muutokseen? Toiminko unelmaani kohti teoillani? Puolustanko vai vastustanko heitä, jotka uskaltavat suhtautua muutokseen rohkeasti ja palolla vai jäänkö vain hiljaa seuraamaan sivusta? Yksilöllä ja ihmiskunnalla on valittavanaan halu muuttaa vääjäämätöntä.
Kesäisin Kukkolaforsen, Ruotsi.
Ruotsin Kukkolankoskella järjestettiin kesällä 2019 ensimmäistä kertaa yhteistaidenäyttely, joissa oli mukana yhteensä 22 taiteilijaa Ruotsista ja Suomesta. Miljöönä tunnelmalliset yli 200 vuotta vanhat myllyrakennukset pauhuavan kosken rannassa. KvarnKonstissa olen ollut taiteellani mukana jo 3 kertaa. Seuraavan kerran kesällä 2024.
7.9.-30.9.2017, Hevi’s Pizza&Bar, Tornio.
Ajatuksia ja hetkiä elämästä käsityöläisen silmin.
TaideBasaari, Aineen taidemuseo, Tornio.
Maiden Lilly Finland on osallistunut Aineen taidemuseon Taidebasaariin ensimmäisen kerran jo vuonna 2014. Basaariin osallistumisesta on tullut minulle joka vuotinen perinne.
Taidebasaarilla on pitkät perinteet Aineen taidemuseon tapahtumissa. Kaksipäiväinen Taidebasaari on ohjelmallinen taiteen esittely- ja myyntitapahtuma, jossa ostajat ja taiteilijat kohtaavat. Ensimmäisen kerran basaari järjestettiin vuonna 1991.
Unelmien Talo&Koti, 1/2016.
Jokaisen kotiaan sisustavan naisen The Unelma. Sun kotisi Suomen suosituimman sisustuslehden kuvareportaasina. 4 kokonaista aukeamaa, yhteensä 8 sivua.
Tämän jutun julkaisun jälkeen postilaatikko vaihtui kirjeluukkuun ja sisustustyylikin on hieman kodin ja asumismuodon vaihdon seurauksesta muuttunut.
Maksunvälittäjänämme toimii luotettava ja turvallinen suomalainen Paytrail-maksulaitos.
Minimitilausraja on 30 €, yli 100 €:n tilaukset toimitamme rahtivapaasti. Palautus on maksullinen.
Valitse sinulle sopivin toimitus! Toimitusaika 2-7 päivää.